Kirjaudu sisään...

Rekisteröinti Unohtuiko salasana?

Joutilaat (2001)

Kritiikki - Jens Hattuniemi - 18. maaliskuuta 2013 klo 16:29

Joutilaat, The Idle Ones (2001)
Maa: Suomi Genre: dokumentti
Ohjaus: Virpi Suutari, Susanna HelkeKäsikirjoitus: Virpi Suutari, Susanna Helke
Kuvaus: Harri Räty, Heikki Färm, Pini HellstedtLeikkaus: Kimmo Taavila, Virpi Suutari, Susanna Helke
Sävellys: Sanna SalmenkallioNäyttelijät: Jaakko Lähdesmäki, Tero Kinnunen, Harri Moilanen

Ennen syrjäytyneitä olivat joutilaat. Ennen kuin keskustelu kouluttautumattomista, työttömistä ja sosiaalisesti eristäytyneistä nuorista ihmisistä alkoi dominoida suomalaista tiedonvälitystä, jonka eräänlaisena huipentumana voi nähdä Virpi Suutarin Hilton! – dokumentin, Suutari kirjoitti, ohjasi ja osittain leikkasi Susanna Helken kanssa vuosituhannen vaiheessa maakunta-Suomen monituisiin ongelmiin pureutuvan teoksen Joutilaat. Se seuraa kolmen nuoren miehen elämää jossain päin lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoa, Suomen rajaseudulla, Suomussalmella.

Joutilaat 2

Dokumentin päähenkilöiden Lötkön, Hapan ja Bodin joutilas tilanne on suurilta osin ympäristön syytä. Pienet maaseutukunnat eivät ole koskaan selvinneet suomalaisen elinkeinoelämän murroksesta, joka alkoi 60-luvulla, minkä takia kaupungit edelleenkin täyttyvät ja maaseutu kuihtuu hiljaa. Pientilaviljelys ei ole ollut kannattavaa 40 vuoteen, metsäteollisuus pyristelee jotenkuten ja miten noin 10 000 asukkaan kunta voi tarjota moderniin työelämään tarvittavat eväät keittiötyöntekijän ammatillisella koulutuksella? Täytyy muistaa, että dokumentin kuvausaikaan Nokialla oli hillitön hönkä päällä ja Internet oli vielä jotain uutta ja jännittävää.

Eivät Lötkö, Hapa tai Bodi tähtiin kurota, vaan tärkeää olisi vain löytää töitä, asunto, myöhemmin nainen ja perustaa perhe. Samalla tapaa kuin isät ja isoisät aiemmin Ämmänsaaressa, virallisemmin Suomussalmella. Pääkolmikon elämä ei ole missään määrin yhtä toivotonta kuin syrjäytyneen ja haave työpaikasta tuntuu kohtuulliselta kenen tahansa mielestä. He ovat käyneet koulunsa, he eivät kärsi mielenterveysongelmista ja jokaisella on auttava perhe- ja ystäväpiiri ympärillään. Mutta sijainti, johon heidät on heitetty elämään, ei tunne armoa. Maakunnan työvoimasta neljännes on töitä vailla, nuorista lähes puolet.

Joutilaat 1

Dokumentin punaiseksi langaksi muodostuu töiden hakeminen Etelä-Suomesta. Kolmikko suhtautuu tähän ymmärrettävällä vastentahtoisuudella. Bodin tapauksessa asioita mutkistaa myös lapsi ja ero tyttöystävän kanssa. Lötkö ja Hapa lähtevät lopulta kohti Helsinkiä, jonka lopputulos on tragikoomisista piirteistään huolimatta menestyksekäs. Mutta onko heillä kanttia jättää vanha elämä, perheen ja ystävien luoma turvaverkko, maaseudun tuttu ja turvallinen ympäristö vain töiden takia? Joutilaiden keskeinen päänsisäinen ongelma kumpuaa tästä ristiriidasta. Lötkö, Hapa ja Bodi ovat selkeästi omaksuneet protestanttisen työmoraalin, missä työn tekeminen linkittyy ihmisen oman arvon tunteeseen ja työ on olennainen osa ihmisen identiteettiä. Lötkön sanoin koko ukko menee pilalle, jos jouten on koko elämän. Mutta myös ympäristö, jossa ihminen on kasvanut ensimmäiset 20 vuotta elämästään, on yhtä olennainen osa tätä kokonaisuutta ja poikia selkeästi vaivaa, että he joutuvat valitsemaan töiden ja kotiseudun väliltä.

Joutilaat 3

Suomussalmi, kuin myös koko Kainuu avautuu dokumentissa laajojen kuusimetsien erämaana, jonka autiota maisemaa halkovat yksinäiset maantiet. Kylien keskustat eivät ole yhtään virkeämpiä. Kun kaupat menevät yhdeksältä kiinni, koko kylänraitti autioituu. 80-luvun japanilaisvalmisteinen auto, jonka taustapeilissä roikkuu hyvä määrä ilmanraikastimia ajaa siitä huolimatta keskustassa ympyrää pitäen yllä heikkoa illuusiota elämästä, joka etenee. Venäläisillä on kielessään sana ”toska” jonka moniulotteisuutta on mahdoton kääntää suomen kielelle, mutta sitä on käytetty kuvaamaan toivottomuuden tunnetta, jonka ihminen kokee, kun hän tuntee olevansa kyvytön vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun.

Joutilaat on hieno, hellävarainen kuvaus yhdestä ihmiselämän monista murrosvaiheista. Jokainen pieneltä paikkakunnalta kaupunkiin muuttanut voi samaistua Lötkön ja Hapan vaivaantuneeseen tunteeseen, kun he saavuttavat Helsingin. Tämäkö on nyt se aikuisuus, aikuisten maailma, jossa pitää oma vertauskuvallinen vilja niittää? Osa meistä selättää alkujännityksen ja hyväksyy, että jotkut hyvinkin rakkaat asiat on jätettävä taakse, jotta siirtyminen lapsuudesta aikuisuuteen on mahdollista. Osa puolestaan ei koskaan halua tehdä tätä valintaa.

Kommentit (0)

Yhteensä 0 kohdetta 0 sivulla.